Uusi festivaali jo työn alla

Syyskuu 21st, 2009 Lisääjä admin

21.9.2009

 

Kuhmon 40-vuotisfestivaali meni, lomat on pidetty, vuoden tulosta tutkitaan ja ensi kesän ohjelmaan jo pureudutaan. Mendelssohn on laatinut ensimmäisen ohjelmaluonnoksen, tarkistuksia tehdään, taiteilijoita kiinnitetään ja käytännön yksityiskohtia hiotaan. Konkreettiset olosuhteet ja budjetti rajoittavat luovuutta – mutta eikö Stravinsky sanonut jotain sellaista, että vain tarkoissa rajoissa mielikuvitus voi olla vapaa…

 

Kesän 2010 juhla on kuin kirja, jokainen päivän on oma lukunsa, jokainen konsertti oma kappaleensa.  Yhden päivän konsertit on omistettu säveltäjäperheille Bach, Haydn, Mendelssohn, Schumann, toisen Wienille, kolmas johdattaa musiikin ”sukupuun” salaisuuksin. Seuraamme festivaaleja taivaassa ja sen alakerrassa sekä saamme tietää ketkä säveltäjät olivat sukulaisieluja.

 

Säveltäjävieraiksi tulevat Kaija Saariaho ja Krysztof Penderecki, joiden teoksia on sijoitettu konsertteihin muun ohjelman lomaan. Tilausteoksena kuulemme nuoren suomalaisen Sebastian Fagerlundin trion klarinetille, sellolle ja pianolle.

 

Kamarioopperoitakin on ohjelmaan suunniteltu, mm. Astor Piazzollan Maria de Buenos Aires.

 

Tuulikki Karjalainen, puheenjohtaja

Lisätty Kamarimusiikki | Kommentit (0)


Pärnussa ja Ritarihuoneella

Toukokuu 22nd, 2009 Lisääjä admin

22.5.2009

 

Kevät tulee vihdoin tännekin: nurmikolla on keltaisia kukkia ja koivunurvuista kurkistelee varovasti pikku lehtien nirkkoja.

 

Viron Pärnussa kukkivat pari viikkoa sitten kirsikkapuut kauniiden vanhojen puutalojen pihoilla. Kulttuurimatkailukonferenssissa oli osallistujia koko Virosta, puhujat Englannista, Hollannista, Tanskasta, Ruotsista ja Suomesta oman maan lisäksi. Olipa mielenkiintoista kuulla erityisesti Roskilden rock-festivaalista ja Astrid Lindgren-puistosta Vimmerbyssä. Suomesta oli Kuhmon Kamarimusiikin lisäksi esillä Rovaniemen Joulupukin maa. Kaikki kertoivat avoimesti omista järjestelyistään ja ideoistaan. Tarttuipa jokunen uusi vinkki tällaisenkin vanhan tekijän korvaan. Tärkeä oli saada vahvistusta meidänkin kokemuksellemme siitä, että menestyksen tärkein edellytys on idea ja innostus. Taloudellisen menestyksen tavoittelu ei ensi kädessä johda onnistumiseen – rahat tulevat hyvän toiminnan myötä.

 

Konserttimme Ritarihuoneessa seuraavalla viikolla 14.5. keräsi salin täyden kuulijoita. Meta4 ja Vladimir Mendelssohn soittivat Beethovenia ja Brahmsia ja sytyttivät Kuhmon hengen ensimmäiseen liekkiin 40-vuotisjuhlan kesää odoteltaessa. Helsingin Sanomien Jukka Isopuro ylti arviossaan lähelle sävellysten monumentaalista luonnetta.

 

Konserttia edeltävinä päivinä festivaalin toimistot keskittyivät Mendelssohnin kanssa valmistelemaan intensiivisesti vuoden 2010 tapahtumaa.

 

Tuulikki Karjalainen, puheenjohtaja

Lisätty Kamarimusiikki | Kommentit (0)


Onnea Akateemikolle!

Huhtikuu 27th, 2009 Lisääjä admin

24.4.2009

 

Onnea Akateemikolle!

 

Toissa perjantaina saimme ilouutisen: valokuvaaja Caj Bremer oli nimitetty taiteen akateemikoksi! Ihastus ja innostus nousi Kuhmon Kamarimusiikin tekijöiden joukossa korkealle. Caj on kuvannut Kuhmoa ja festivaaleja jo vuosikymmenien ajan. Olemme nauttineet hänen ja Doriksensa läsnäolosta, hienoista kuvista ja hauskoista tarinahetkistä. Akateemikon ansioksi – ainakin puolittain – voitaneen myös lukea poikansa Stefanin olemassaolo ja hänen korvaamaton, iloa pursuava kuvaustyönsä Kuhmossa. Tämän kesän juhlafestivaalin näyttely Kuhmo-talossa on Cajn ja Steffen yhteinen.

 

Kulttuurimatkailua

 

Viime viikolla matkasi Suomessa Helsinki-Pori -akselilla 25 nuoren luoteisvenäläisen festivaalijärjestäjän ryhmä. Sibelius-Akatemia järjestää jo ainakin kolmannen kerran tällaista managerikoulutusta. Olin jälleen kertomassa Kuhmon Kamarimusiikin kehityksestä ja sen markkinoinnista eli kulttuurimatkailusta. Venäläisiä kollegoita Arkangelista, Petroskoista ja Pietarista oli ilo katsoa: innokkaita nuoria ihmisiä, vilkkaita kysymään ja keskustelemaan englanniksi. Samoista aiheista olen menossa vapun jälkeen puhumaan virolaisille Pärnuun.

 

Kuhmon Kamarimusiikki on mukana Kuhmon ja Suomussalmen Wild Taiga -hankkeessa. Se markkinoi aluetta kärkituotteina luonto ja kulttuuri. Konsepti palkittiin alkuvuodesta Euroopan Unionin Destination of Excellence of Finland -palkinnolla, jonka hankkeen edustajat kävivät pokkaamassa juhlallisesti EU:n komission edustajilta Bordeauxissa.

 

Tuulikki Karjalainen, toiminnanjohtaja

Lisätty Kamarimusiikki | Kommentit (0)


Kulttuuria vahvistetaan Kuhmossa

Huhtikuu 6th, 2009 Lisääjä admin

3.4.2009

 

Urpiaiset rupattelevat Kainuuntien varrella Hankarannalla.

 

Viime viikolla pidettiin Kuhmo-talossa Kainuun kulttuurifoorumi, jota kuhmolaiset kulttuurin tekijät olivat järjestämässä. Siellä käsiteltiin suunnitelmaa Kainuun kulttuurituotannon kehittämiseksi. Sen on tilannut Kainuun maakunta -kuntayhtymä, ja laatinut Lapin yliopiston Kainuun yhteistyöhankkeen tutkija Lasse Lyytikäinen.

 

Laajasta 500-sivuuisesta materiaalista on tiivistettävä Kainuun kehittämissuunnitelmaan kulttuurin painopisteet, kärkikohteet ja lopulta toteutussuunnitelman hankkeet.

 

Kuhmossa kehitetty tasokas musiikkitoiminta on osa rahoitettavia hankkeita. Kuhmon Kamarimusiikki on lippulaiva ja mukana purjehtivat vauhdikkaasti kansanmusiikin Sommelo-festivaali ja Runolauluakatemia. Kansainvälinen orkesteri Sinfonietta Lentua pitää myös saada vakiintumaan. Ohjelmassa on myös Kuhmon yhteislukion musiikkipainotteisen linjan laajentaminen niin, että koulu saa musiikkilukion aseman.

 

On ilo toimia Kuhmossa yhteistyössä vahvan tekijäjoukon kanssa! Musiikkiopisto toimii, ja kalevalaisuus leviää Juminkeosta kaikkeen maailmaan, Topi Mikkola vie monologiaan ympäri Suomea täysille katsomoille.

 

Luovuus ja innostus ovat pulpunneet ja pulppuavat jatkuvasti Kuhmon kulttuurissa. Rakentaminen on vaatinut kovaa työtä niukoilla resursseilla, mutta tulokset ovat palkinneet tekijöitä. Julkinen sektori luo toivottavasti edellytyksiä – maakuntatasokin entistä enemmän, kun kulttuuritoiminnan moninaiset hyödyt ovat tulleet yhä ilmeisemmiksi.

 

Synti ja häpeä

 

 

Valtakunnallisia ja globaaleja ohjeita noudattaen olemme Kuhmossa ja Kainuussa osoittaneet pitkäaikaista, vahvaa ja tuloksellista luovuutta. Odottamatta kuitenkin toimimintamme edellytyksiä on  karsittu huonontamalla radikaalisti liikenneyhteyksiä. Yöjuna Kajaaniin vietiin, lentovuoroja vähennetään juuri meidän tapahtumiemme ajaksi! Miten tässä harjoitetaan kulttuurimatkailua heinäkuussa? Kulttuurifoorumi päätti ryhtyä toimenpiteisiin asiassa.

Tuulikki Karjalainen, toiminnanjohtaja

Lisätty Kamarimusiikki | Kommentit (0)


Festivaalihenki on herännyt Kuhmossa

Maaliskuu 26th, 2009 Lisääjä admin

26.3.2009

 

Sää Kuhmossa: Aurinko säteilee, lumi kimaltelee ja sulaa. Talitiaisten ti-ti-tyy tikuttaa kiihtyneen iloisesti.

 

Ihminen ja Kosmos -tapahtuma pidettiin toista viikkoa sitten. Teemana oli ”Terve sielu terveessä ruumiissa”. Tutkijat ja taiteilijat kertoivat ajatuksiaan aiheesta ja  keskustelivat yleisön kanssa. Meta4 soitti konserteissa ja juttujen välissä täydellisen taivaallisesti nykymusiikkia ja Beethovenia.  Juha T. Koskinen oli säveltänyt yhtyeelle tapahtumaan teoksen MORI (metsä japaniksi). Vallitsi aito festivaalitunnelma ja Kuhmon henki. Yhteistyö Suomen Akatemian kanssa tuottaa uskomattoman virkistäviä tuloksia, ja residenssiyhtyeemme Meta4 avaa tunteen ja älyn kanavat soitollaan.

 

Kesäinen festivaalihenki on jo herännyt talvihorteesta. Juhlavuoden tärkein anti on tietysti Vladyn luoma omaleimainen ohjelma. Hänen kauttaan pääsemme syvemmälle eurooppalaisen kulttuuriperinteen ilmapiiriin. Ajattelu- ja hahmotustapa voi tuntua ensin oudolta, mutta se on kiehtonut ainakin minut mukaansa.

 

Lipunmyynti on sujunut vauhdikkaasti.  Musiikkiin puetut sadut ja tarinat kiinnostavat. 

 

Tuulikki Karjalainen, toiminnanjohtaja

Lisätty Kamarimusiikki | Kommentit (0)