Festivaalihenki on herännyt Kuhmossa

26.3.2009

 

Sää Kuhmossa: Aurinko säteilee, lumi kimaltelee ja sulaa. Talitiaisten ti-ti-tyy tikuttaa kiihtyneen iloisesti.

 

Ihminen ja Kosmos -tapahtuma pidettiin toista viikkoa sitten. Teemana oli ”Terve sielu terveessä ruumiissa”. Tutkijat ja taiteilijat kertoivat ajatuksiaan aiheesta ja  keskustelivat yleisön kanssa. Meta4 soitti konserteissa ja juttujen välissä täydellisen taivaallisesti nykymusiikkia ja Beethovenia.  Juha T. Koskinen oli säveltänyt yhtyeelle tapahtumaan teoksen MORI (metsä japaniksi). Vallitsi aito festivaalitunnelma ja Kuhmon henki. Yhteistyö Suomen Akatemian kanssa tuottaa uskomattoman virkistäviä tuloksia, ja residenssiyhtyeemme Meta4 avaa tunteen ja älyn kanavat soitollaan.

 

Kesäinen festivaalihenki on jo herännyt talvihorteesta. Juhlavuoden tärkein anti on tietysti Vladyn luoma omaleimainen ohjelma. Hänen kauttaan pääsemme syvemmälle eurooppalaisen kulttuuriperinteen ilmapiiriin. Ajattelu- ja hahmotustapa voi tuntua ensin oudolta, mutta se on kiehtonut ainakin minut mukaansa.

 

Lipunmyynti on sujunut vauhdikkaasti.  Musiikkiin puetut sadut ja tarinat kiinnostavat. 

 

Tuulikki Karjalainen, toiminnanjohtaja