Kulttuuria vahvistetaan Kuhmossa
3.4.2009
Urpiaiset rupattelevat Kainuuntien varrella Hankarannalla.
Viime viikolla pidettiin Kuhmo-talossa Kainuun kulttuurifoorumi, jota kuhmolaiset kulttuurin tekijät olivat järjestämässä. Siellä käsiteltiin suunnitelmaa Kainuun kulttuurituotannon kehittämiseksi. Sen on tilannut Kainuun maakunta -kuntayhtymä, ja laatinut Lapin yliopiston Kainuun yhteistyöhankkeen tutkija Lasse Lyytikäinen.
Laajasta 500-sivuuisesta materiaalista on tiivistettävä Kainuun kehittämissuunnitelmaan kulttuurin painopisteet, kärkikohteet ja lopulta toteutussuunnitelman hankkeet.
Kuhmossa kehitetty tasokas musiikkitoiminta on osa rahoitettavia hankkeita. Kuhmon Kamarimusiikki on lippulaiva ja mukana purjehtivat vauhdikkaasti kansanmusiikin Sommelo-festivaali ja Runolauluakatemia. Kansainvälinen orkesteri Sinfonietta Lentua pitää myös saada vakiintumaan. Ohjelmassa on myös Kuhmon yhteislukion musiikkipainotteisen linjan laajentaminen niin, että koulu saa musiikkilukion aseman.
On ilo toimia Kuhmossa yhteistyössä vahvan tekijäjoukon kanssa! Musiikkiopisto toimii, ja kalevalaisuus leviää Juminkeosta kaikkeen maailmaan, Topi Mikkola vie monologiaan ympäri Suomea täysille katsomoille.
Luovuus ja innostus ovat pulpunneet ja pulppuavat jatkuvasti Kuhmon kulttuurissa. Rakentaminen on vaatinut kovaa työtä niukoilla resursseilla, mutta tulokset ovat palkinneet tekijöitä. Julkinen sektori luo toivottavasti edellytyksiä – maakuntatasokin entistä enemmän, kun kulttuuritoiminnan moninaiset hyödyt ovat tulleet yhä ilmeisemmiksi.
Synti ja häpeä
Valtakunnallisia ja globaaleja ohjeita noudattaen olemme Kuhmossa ja Kainuussa osoittaneet pitkäaikaista, vahvaa ja tuloksellista luovuutta. Odottamatta kuitenkin toimimintamme edellytyksiä on karsittu huonontamalla radikaalisti liikenneyhteyksiä. Yöjuna Kajaaniin vietiin, lentovuoroja vähennetään juuri meidän tapahtumiemme ajaksi! Miten tässä harjoitetaan kulttuurimatkailua heinäkuussa? Kulttuurifoorumi päätti ryhtyä toimenpiteisiin asiassa.
Tuulikki Karjalainen, toiminnanjohtaja