Onnea Akateemikolle!

24.4.2009

 

Onnea Akateemikolle!

 

Toissa perjantaina saimme ilouutisen: valokuvaaja Caj Bremer oli nimitetty taiteen akateemikoksi! Ihastus ja innostus nousi Kuhmon Kamarimusiikin tekijöiden joukossa korkealle. Caj on kuvannut Kuhmoa ja festivaaleja jo vuosikymmenien ajan. Olemme nauttineet hänen ja Doriksensa läsnäolosta, hienoista kuvista ja hauskoista tarinahetkistä. Akateemikon ansioksi – ainakin puolittain – voitaneen myös lukea poikansa Stefanin olemassaolo ja hänen korvaamaton, iloa pursuava kuvaustyönsä Kuhmossa. Tämän kesän juhlafestivaalin näyttely Kuhmo-talossa on Cajn ja Steffen yhteinen.

 

Kulttuurimatkailua

 

Viime viikolla matkasi Suomessa Helsinki-Pori -akselilla 25 nuoren luoteisvenäläisen festivaalijärjestäjän ryhmä. Sibelius-Akatemia järjestää jo ainakin kolmannen kerran tällaista managerikoulutusta. Olin jälleen kertomassa Kuhmon Kamarimusiikin kehityksestä ja sen markkinoinnista eli kulttuurimatkailusta. Venäläisiä kollegoita Arkangelista, Petroskoista ja Pietarista oli ilo katsoa: innokkaita nuoria ihmisiä, vilkkaita kysymään ja keskustelemaan englanniksi. Samoista aiheista olen menossa vapun jälkeen puhumaan virolaisille Pärnuun.

 

Kuhmon Kamarimusiikki on mukana Kuhmon ja Suomussalmen Wild Taiga -hankkeessa. Se markkinoi aluetta kärkituotteina luonto ja kulttuuri. Konsepti palkittiin alkuvuodesta Euroopan Unionin Destination of Excellence of Finland -palkinnolla, jonka hankkeen edustajat kävivät pokkaamassa juhlallisesti EU:n komission edustajilta Bordeauxissa.

 

Tuulikki Karjalainen, toiminnanjohtaja