Maria Krykov

Maria Krykov aloitti kontrabasson opinnot 1999 Itä-Helsingin musiikkiperuskoulussa Lasse Lagercrantzin johdolla ja jatkoi tämän oppilaana vuodesta 2006 Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa. Vuonna 2011 Krykov siirtyi opiskelemaan Saksaan Folkwang-taideyliopistoon ja keväästä 2014 hän on opiskellut Berliinin filharmonikoiden soolobasisti Matthew McDonaldin johdolla Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulussa Berliinissä. Vuosina 2012–2013 Krykovilla oli akatemiapaikka Kölnin Gürzenich-orkesterissa ja vuodesta 2016 Berliinin saksalaisessa sinfoniaorkesterissa. Krykov on ollut pitkäaikainen EU:n nuoriso-orkesterin jäsen ja hän on toiminut avustajana Amsterdamin Concertgebouw-orkesterissa ja Mahler-kamariorkesterissa. Hän on saavuttanut semifinaalipaikan ARD-kilpailussa 2016, toisen palkinnon kansainvälisessä Sperger-kontrabassokipailussa 2016 ja ensimmäisen palkinnon Ankaran kansainvälisessä kontrabassokilpailussa 2015. Krykov on toiminut myös kamarimuusikkona sekä soittanut Münchenin kamariorkesterin, Baden-Badenin filharmonikoiden ja Orchestra Concerto Celestinon solistina.

Krykov on mukana Kuhmon Kamarimusiikin Nuoret kamarimuusikot -ohjelmassa.

Esitykset

8. Kontion koulu 14.15

W.A. Mozart (1756—1791):

Serenadi nro 13 G-duuri KV 525 jousille "Eine kleine Nachtmusik" (1787)

Ti
11.7.

16. Kuhmo-talo 20.15

Gija Kancheli (1935):

Ex contrario (2006)

Ke
12.7.

16. Kuhmo-talo 20.15

Andrei Puškarev (1974):

Utesov-fantasia kahdelle viululle ja jousiorkesterille

Ke
12.7.

24. Kuhmo-talo 16.15

Carl Nielsen (1865—1931):

Serenata in vano klarinetille, fagotille, käyrätorvelle, sellolle ja kontrabassolle (1914)

Pe
14.7.

26. Kontion koulu 20.30

Joseph Haydn (1732—1809):

Alkusoitto oopperasta Il mondo della luna (1777)

Pe
14.7.

30. Kuhmo-talo 20.15

Antonio Vivaldi (1678—1741):

Alkusoitto serenadista La Senna festeggiante (Juhliva Seine) RV 693 (1726)

La
15.7.

30. Kuhmo-talo 20.15

Franz Schubert (1797—1828):

Pianokvintetto A-duuri D. 667 "Forelli" (1819)

La
15.7.

33. Kuhmo-talo 15.15

Sergei Prokofjev (1891—1953):

Kvintetto g-molli op. 39 oboelle, klarinetille, viululle, alttoviululle ja kontrabassolle (1924)

Su
16.7.

41. Kuhmo-talo 11.00

Jean-Philippe Rameau (1683—1764):

Prologi ja Orage (Myrsky) oopperasta Platée (Sammakkokuningatar) (1745)

Ti
18.7.

52. Kuhmo-talo 11.00

W.A. Mozart (1756—1791):

Adagio ja fuuga c-molli KV 546 jousille (1788)

To
20.7.

62. Kuhmo-talo 12.15

W.A. Mozart (1756—1791):

Galimathias musicum (Musiikillista hölynpölyä, Quodlibet) D-duuri KV 32 (1766)

La
22.7.

65. Kuhmo-talo 19.15

Georg Friedrich Händel (1685—1759):

Messias-oratorio HWV 56 rap-artistille, jazztriolle, kamarikuorolle ja -orkesterille (1741)

La
22.7.