|
|
Vladimir Mendelssohn

Vladimir Mendelssohn syntyi muusikkoperheeseen Romanissa, ja opiskeli
alttoviulunsoittoa ja sävellystä Bukarestissa. Hän on esiintynyt eri
puolilla maailmaa sekä solistina että kamarimuusikkona samoin kuin
säveltäjänä ja sovittajana. Nykyään hän on erittäin kysytty kamarimuusikko
ja soittaa lukemattomilla kansainvälisillä musiikkijuhlilla maailman
huippumuusikoiden kanssa. Mendelssohn on esiintynyt eri puolilla
Yhdysvaltoja, lähes kaikkialla Euroopassa sekä Venäjällä, Israelissa,
Tunisiassa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Hong Kongissa ja
Etelä-Amerikassa. Hän on myös tehnyt lukuisia levytyksiä eri levymerkeille.
Vladimir Mendelssohn on tuottelias säveltäjä, jolta on ilmestynyt teoksia
soolosoittimille, sekakuorolle, sinfonia- ja kamariorkesterille.
Kamarimusiikkituotannosta mainittakoon neljä jousikvartettoa, Nova
klarinetille, jousitriolle, pianolle ja lyömäsoittimille ja Don Aldebarran
seitsemälle jousisoittimelle, pianolle ja näyttelijälle. Lisäksi hän on
säveltänyt baletti-, näyttämö- ja elokuvamusiikkia.
Mendelssohn on hyvin suosittu pedagogi. Hän on Pariisin konservatorion
kamarimusiikin professori ja opettaa myös Haagissa, Essenissä ja Bolognassa
sekä mestarikursseilla eri puolilla maailmaa.
Kuhmon Kamarimusiikin taiteilijoihin hän on kuulunut 1980-luvun
alkuvuosista lähtien, ja toimii festivaalin taiteellisena johtajana
1.8.2005 lähtien.
|